Lähdettiin kaverini Millan kanssa vaihtoon tänne Italiaan Lauantaina 15.4. Olemme täällä 2 kuukautta. Tämä on Erasmus projektiin kuuluva vaihto. Käymme täällä Italiassa koulua ja elämme maassa tämän maan kulttuurin tavalla. Koska lähdettiin aamulla aikaisemmin, kun olisi pitänyt niin ehdimme käymään Seinäjoen ABC:llä aamu Tazzalla. Sen jälkeen kiiruhdimmekin juna asemalle. En vielä tässäkään vaiheessa vielä kovinkaan ymmärtänyt, että minne olen lähtenyt. Ajattelin vain, että "tie vie ja minä kuljen mukana." Sain äitiltä tälläisen pienen enkelin mukaani, jotta se suojelisi minua minne sitten ikinä joutuisinkin. Junaa odotellessa me saatiin myös pientä hymyä Janinan kanssa, eikä murehdittu vain tulevaa. Junassakaan en vielä osannut käsitellä asiaa ja ymmärtää, että 2 kuukautta on oikeasti todella pitkä aika ja että olisin kohta noin 3000km päässä Suomesta ja omasta kotoa. Surullistahan oli nähdä kun perhe ja poikaystävä heiluttaa junan ikkunasta, mutta samalla se oli todella vapauttavaa! Tässä kohtaa pukeuduin vielä villapaitaan ja takkiin. Vasta sitten kun astuin lentokoneeseen kaikki alkoivat vasta valkenemaan! Mietin vain, että "tästä se lähtee ja että ikävä tulee ihmisiä ja koko Suomea." En myöskään ole ollut koskaan ennemmin lentokoneessa, joten siinä tuli jo ensimmäinen shokki, mutta hyvin siitäkin selvittiin! :) Olen aina halunnut ottaa itse tälläisen kuvan ja nyt se on tässä. Meidän piti myös kaverini kanssa vaihtaa lentokonetta Saksassa Frankfurtissa. Jännitimme sitä todella paljon, mutta minusta se meni todella helposti, vaikka meillä olikin aika kiire sillon seuraavaan koneeseen. Meillä oli ollut jo pitkä päivä siihen mennessä, joten välillä koneessa lepäsimme ja välillä sitten taas nauroimme hullunlailla. Me myös jännitimme silloin vähän perheeseenkin tuloa.
Pääsin kuitenkin ehjänä Italiaan. Perhe otti minut hyvin vastaan, vaikka he eivät minulle paljoa puhunutkaan, koska he eivät osanneet englantia kovinkaan hyvin tai ei oikeastaan ollenkaan. Huomasin silti heidän eleistä ja olemuksesta, että he tykkäsivät. Kaveristani en ole kovinkaan paljoa sen jälkeen kuullut, koska hän meni eriin perheeseen, mutta luulen että hänelläkin on mennyt todella kivasti.
0 Comments
Leave a Reply. |
Olen 16-vuotias tyttö Etelä-Pohjanmaalta. Blogissani kerron Italian vaihdostani, uudesta ja jännästä tulevaisuudesta ja arjen kömmähdyksistä. Archives
September 2017
Categories |